Peugeot moottoriurheilussa: osa 2
Teksti Paula Kalenius, kuvat Maan Auto Oy:n arkisto
Toinen maailmansota pisti moottoriurheilun hetkeksi jäihin ja vielä muutama vuosi sodan loppumisen jälkeenkin Peugeotilla keskityttiin muuhun kuin moottoriurheiluun. Amatööriajajat pitivät kuitenkin leijonalippua korkealla. Sodan jälkeen ilmapiirin jälleen rauhoituttua ihmiset halusivat irrotella ja moni pösön omistaja kokeilikin omien 203:tensa ja 403:tensa kykyjä niin rallissa, kestävyysajoissa kuin vuorinousukilpailuissa.
Kun kalenterivuosi kääntyi 1960-luvulle, otti Peugeot itselleen leijonanosan rallissa. Erityisesti Afrikassa 404:n oli lyömätön peli. Vuosien 1961-1968 Itä-Afrikan Safari-rallissa 404 pöllytti muut huolella ja sijoittui noiden vuosien aikana neljä kertaa ensimmäiselle sijalle sekä pari kertaa sijalle 2. Kyseisessä rallissa mainetta niitti myös 404:n pikkusisko 204, joka sijoittui parhaimmillaan sijoille 8 ja 9 vuoden 1967 Safari-rallissa. 404 oli voittamaton myös Ugandan rallissa sekä Etelä-Amerikan ralleissa Argentiinassa, Paraguayssa ja Venezuelassa. Yhdistävänä tekijänä edellä mainituissa ralleissa lienee ollut tarve auton kestävyydelle, jos mieli menestyä.
Esillä on vain osa tämän lehden jutusta. Liity jäseneksi, niin saat laadukkaan lehtemme kotiin kannettuna!